Sigrdrífa

Kaksi karamellia lasketaan kai yhdeksi, jos ne ovat takertuneet toisiinsa?
- Pikku Myy

Champion - arvonimi myönnetty toukokuun 1. päivä 2020
II - palkinto hevosten kantakirjassa huhtikuussa 2019

Friida myytiin minulle tyypilliseen kurjenpesäläiseen tapaan - ei minun hevosta pitänyt ostaa, mutta ostinpahan vaan, ja lainatraikkuineen se kiikutettiin pohjoiseen kököttämään.

Friida hankittiin leikkimään suomenhevosta lauman jatkoksi, ja taas jälleen kerran saa myhäillä, että tulipa ostettua hyvä hevonen. Ja Friidan kanssa lause on onneksi ihan tosiperäinenkin; hallakko ei nimittäin juuri omaa pahoja tapoja tyhjentyneiden ruokasaavien kolistelun ja ilkeän näköisen mulkoilun ohella. Oikeastaan kyseessä on oikein mukava, mutkaton ja kenties uninen hevonen, joka ei kaihda mitään ja tyytyy (omasta mielestään!) nääntymään tarhan perille.

Friida on tosiaan ehdottomasti niitä helpoimpia hoidettavia, mitä meillä sattuu olemaan. Sen saa letittää, rokottaa, rapsuttaa miten päin tahtoo, ja tarhan portille sen motivoi valmiiksi lähestyvä ruoka-aika tai porkkanan heiluttelu ilmassa. Oikeastaan mikä tahansa ruokaan liittyvä motivoi tätä hevosta, sillä tamma kuuluu myös valitettavan ahneisiin hevosiin, joita meillä on. Friida voisi varmaan syödä itsensä hengiltä, ja se varmasti ajattelisi vain maantuvansa onnellisena. Joka tapauksessa, tarhasta tämän noutaa lyhyellä vihellyksellä ja talutellessa hallakon suurimmaksi paheeksi muodostuukin lähinnä taskujen jatkuva nykiminen tai makoisan ruohotupsun viereen juurtuminen. Mutta hei, jos jotain positiivista Friidan pohjattomasta ruokahalusta on, se on maailman helpoin lastattava; heinää vaan verkkoon ja tammuska kävelee ihan itse traikkuun nautiskelemaan matkaeväistä.

Meillä ollaan onneksi jo tyytyväisiä, että Kurjenpesä piti huolen Friidan kisauttamisesta; meillä siitä ei varmasti tulisi tänä päivänä mitään, sillä alati pyöreän vatsanympäryksen ohella Friida ei ole niitä virtaviivaisimpia ja liikkuvaisimpia vuonohevosia, vaikka kieltämättä se on ihan kaunis ja esittelykelpoinen hyvänä päivänä. Friida on vaan tätä nykyä yleensä hieman puolinukuksissa nuupahteleva ratsuna, ja sen lämmittelyyn menee jo itsessään välillä koko puuhaan varattu aika, toisinaan taas näemme kyllä onneksi varteenotettavan kouluratsun, jottei meille ole ihan palturia puhuttu sen kouluhevosen ominaisuuksista. Planeettojen kohdatessa hallakko vilauttelee meille mukavan joustavaa askelta ja pitkää, sievää ravia, ja vaikka laukka nyt jättää näin yleisesti ehkä reippauden puolesta lisää toivomisen varaa, on Friidassa paljon toivottuja kouluhevosen ominaisuuksia, jotka saa varmasti vähänkään tiukemmankin kouluratsastajatädin huulille hymynkaretta, ainakin hetkellisesti.
Oikeastaan muuten Friida on tätä nykyä lähinnä rennolla käytöllä ja sen kanssa voi harrastaa lunkia maastoilua, mitä sen kanssa itse asiassa harrastetaan kolmena päivänä kuudesta (loput esitetään sitä kouluratsukkoa). Friidalle ominaisena se on turvallinen ja järkkymätön maastomopo, joka kulkee läpi puskan ja pellonlaidan ruoan perässä. 

Sukutaulu

Friida on rajoitetusti tarjolla jalostukseen tuontisukuisille norjanvuonohevosoreille.
☆ 06.05.2020 syntynyt orivarsa Olavius Lys ktk-kelpoinen, isästä Krøgskovens Odin KTK-III 

Kilpakalenteri

31.05.2019 Huvitus / tuomari Sorel / 04/11, irtoSERT
29.06.2019 Hornanhovi / tuomari Sorel / 03/03, irtoSERT
07.04.2020 Adina / tuomari Jannica / 04/05, irtoSERT

kouluratsastus
40 sijoitusta, 4 voittoja

Päiväkirja

03.05.2020, päiväkirjamerkintä © omistaja

Kurkinen, kauppanainen

Kurjenpesä alkoi tulla vaarallisen tutuksi. Siis niitä talleja, jonne eksyy aina vain useammin, liian monesti hevoskauppoja hieroessa (ja joskus ihan vain kahvittelemaan kisareissujen ohella). Tällä kertaa meikäläinen oli paluumatkalla vappupirskeistä, ja auto jätti matkalle jollakin pahaisella hiekkatiepätkällä, sopivan lähellä Kurkisen tilaa, joten ei auttanut kuin kysellä, mikäli naiselta löytyisi puhelinnumeroa mihinkään lähitienoon - todennäköisesti kiskurihintaiseen - korjaamoon. Aino onneksi tuntui lukevan meikäläisen mieltä kuin sunnuntaiuutisia, ja vannoutui hakemaan pirssini sekä illan koleassa jo tärisemään ehtineen matkalaisen ystävänsä avustuksella, ja autoa voitaisiin katsella tarkemmin huomisaamuna, ettei tarvitsisi turhaa päivän päätteeksi alkaa korjaamoitakaan hätyyttämään. Reilun tuntisen jälkeen iltahämärissä paistoi siis Kurkisen auton valot ja meikäläisen Naantalin hymy, kun pakkauduin hurisevaan metalliboksiin.

Seuraavana aamuna Aino oli saanut ystävänsä (joka oli paljastunut ihan käteväksi käsistään) toteamaan, että autossa oli jonkin sortin pikkufiba kyseessä, ja iltapäivään mennessä se olisi jo oletettavasti valmis jatkamaan maantien syömistä. Miten muuten siis käyttää muutama hassu tunti kuin Kurjenpesän tiluksilla? Ensimmäisenä Aino innosti minut mukaansa rempseään maastopyrähdykseen, osuvasti tunkien tassuihini Jekun, joka oli onnekseni vinkeistä ilmeistä ja silmäkulmapilkkeistä huolimatta tällä kertaa oikein asiallinen ratsu, ja Kurkinen vaikutti ehkä leikkisän pettyneeltä, ettei raudikko keksinyt sen suurempia kolttosia tälle reissulle.

Maastohömpöttelyjen jälkeen rupesimme kohtalokkaaksi osoittautuvaan kahvitteluun - tässä vaiheessa väitän jo, että Aino on saanut jostain käsiinsä jonkin sortin suostuttelusumppia, kenties jollakin Lapin reissullaan - ja Kurkisen kauppanainen astui kuvioihin aivan huomaamatta. Ensin minua kehuskeltiin Gigin saavutuksista, sitten johdateltiin keskustelu kohti vuonohevosia, ja seuraavaksi kupit tyhjennettiin pohjanmaan kautta ja meikäläistä vietiin kohti tarhaa, jossa käyskenteli nätti norjalaisimportti Friida. Valmiiksi laitettu ja täysin valmis 13-vuotias, kantakirjassa kakkosen pokannut ja vielä päälle Champion -arvonimellä paiskattu. Ihanat liikkeet ja mieletön luonne, Aino vakuutteli, ja raahasi jo paikalle taiottua satulaa kohti vuonohevosta, joka tuntui mulkaisevan heti portilla kolisevan naisen puoleen.
Eihän siinä auttanut, kun kuunnella myyntipuhe, nyökytellä ja myhäillä vastaukseksi ja seurata ratsukkoa kentän puolelle eksyneen ankanpojan tavoin. Kurkinen heitti alkulämmittelyjä, lähinnä esitelläkseen hitaasti lämpenevän puoleista Friidaa (tässä suhteessa erittäin Gigimäistä menoa) ja sen liikettä, jota piti vetrytellä aika tovi, jotta se pääsi oikeuksiinsa. Mutta jälleen meikäläisen sukat pyörivät jaloissa, jahka vuonohevonen alkoi virittäytyä tunnelmaan ja herätä kevätuniltaan. Sanomattakin selvää, että ratsastajan vaihduttua ja kokeiltuani ruunihallakon ihan omin kätösin, olin valmis laittamaan nimen paperiin hetinyt. Ja sopivasti juhlakahveja keiteltyään Kurkisen kauppanainen sai viestiä ystävältään, että pirssini kehräsi jälleen kiltisti ja oli valmis huristelemaan kotimatkalle, ja Aino pakkasi meikäläiselle kotiinviemisiksi pikku välipalan ohella vielä vuonohevosen lainatraikkuineen.  

kuvat © kuvaaja ei halua nimeään mainittavan, kiitos!
tekstit © omistaja, ellei toisin mainittu